Uusi osa taas ihasteltavananne, olkaa hyvä!

Annika oli jälleen kerran huomannut ulkopuolisen salaisessa majassaan, joten hän ei päässyt siitä yli kun vain ilkeilemällä. Tunkeilija oli nolostunut ja häpeissään (eikö sitä huomaa jo ilmeestä).  "Lällällällälieru sultapas pääsi pieru! Häivy äitis helmoihin vasikka!"

Leikkitunnilla juuri huutaneen Annikan ääni kaikui ulos ja tunkeilija katsoi parhaakseen lähteä. Hän pyyhki kyyneleitään, sillä hänen äitinsä oli kuollut muutama vuosi takaperin. Sitten hän katsoi taakseen turvonneine silmilleen. Hän kohdisti katseensa Annikaan; katse oli murhanhimoinen ja syyttävä. Ihan kuin Annika olisi vaan *Naps* tappanut hänen äitinsä. Tunkeilijasta niin ainakin tuntui. Tämä käveli niin hyvin kun pystyi majasta ja vannoi itselleen, ettei koskaan antaisi anteeksi sitä, että  hänet häädettiin olemattoman äidin helmoihin.

Leirille oli saapunut uusi taloudenhoitaja. Ylipäällikkö oli hieman ihastunut tähän. Taloudenhoitaja ei silti kohdistanut kiinnostusta päällikköä kohtaan. Th: n (Taloudenhoitajan) motto olikin: "Tee työsi hyvin, niin se palkitaan!"

Th oli myös hyvin rohkea kun menee noin likaista allasta pesemään. No likaa oli ainakin kertynyt ja uuden Th myötä sekin puhdistui juuriaan myöten.

Myöhemmin Annika huomasi pihalla taas saman tytön, joten hän päätti mennä lällättelemään lisää. "Mitä, mitä, mitä? Tuliko pikku-likalle pupu pöksyyn kun ei uskalla edes enää äidillekkään kertoa, hä!? Siinä vaiheessa tyttö ei enää kestänyt vaan purskahti itkuun ja juoksi pois. "No oli jo aikakin!" Annika huusi tämän perään.

Illalla jonkin aikaa ennen kahdeksaa kuului rappusilta askelia, joten päätti Alex heilutella hätääntyneenä kättään ihan kuin sanoakseen; "Heij tyypit tuola ukona o joku!" Niin hän sitten lopultakin sanoi.

Annika piiloutui lehtien taakse ja kaikki muut riviin. Kaikilla oli kiire laittaa lelut pois ja muodostua. Annika tuli kuitenkin pian piilostansa pois. Sehän on noloa, hän ajatteli.

Kaikki olivat rivissä, mutta Anneli halusi välttämättä mennä katsomaan kuka majan ulkopuolella oli. Annika ei kerennyt sanoa mitään sillä Anneli oli ulkopuolella ja parhaimmillaan...

Halaamassa Taloudenhoitajaa! Taloudenhoitaja oli Annelin täti.

Anneli jäi rupattelemaan Ennin kanssa ja kertoi kuulumisia. Saattoi hän myös vihjaista Annikan törkeydestä.

"Hei voisitsä keksiä jotain, millä ton Annelin sais täältä kerhosta ulos?" Anneli ehdotteli Aarolle. "Mut emmä haluu sitä pois!" Aaro vastusteli. "Hysss, hiljempaa mä en haluu et ne kuulee!" "Anneli on kiva, sä et!" Aaro väitteli edelleen ja korotti hieman ääntään. "NO EI SITTEN SÖNKKÖ!" Annika raivostui ja tukki korvansa vastaväitteiltä.

"No entä sä sitte!?" "Ai mita?" Alex kysyi muka tietämättömänä. "Haluutko sä Annelin ulos kerhosta?" Annika kuiskasi. "No amma ny tiia..." "Mikä teitä vaivaaaaaaaa?!" Annika hermostui ja juoksi ulos kun huomasi kellon olevan 3 yli kahdeksan.

Alex luki kirjaa opiskellakseen lisää suomenkieltä. Se ei ollut niin helppoa kuin kuvitteli. Kun Alex otti kirjan, hän lösähti maahan ja hämmästyi; ihan kun joku olisi vetänyt jalat alta.

Hän nousi hiljaa ja kysyi itseltään; "Onko minula sairaus?" "Olenko halvaantumasa?"

 

Sekava osa, tiedän. Joissain kuvissa on yö jossain taas päivä. Älkää antako sen häiritä kuvien järjestys unohtui. :D

Taas jälleen pääsemme seuraamaan lasten touhuja puumajan sisälle ja tällä kertaa myös sen ulkopuolelle. Älkäähän ihmetelkö osan epäselvyyttä sillä siitä on kauan aikaa kun ole ottanut kuvat ja järjestyshän aina voi unohtua. Varsinkin kun kuvia on enemmän kuin luulinkaan. Tämän osan jälkeen SAATTAA tulla nopeammin osia mutta en ole vielä varma. Mutta sen lupaan, että tarina jatkuu ainakin yli 5 osan, ellei koneeni koe samaa kohtaloa kuin monen Lc:n. Eli toisinsanoen hävinnyt, kuvat poistunut tai muuten vaan kone mennyt rikki.

"METELIÄ, liikaa METELIÄ!" Annika huusi.  Muut eivät välittäneet vaan jatkoivat juttelemista. "Olkaa jo hiljaa pennut!", hän karjui vielä kovemmin. Ihme juttu, sillä se näytti tehoavan. Ehkä he lopettivat sen takia ettei Annika saanut päänsärkyä tai sitten vain nolostuivat kertakaikkiaan niin paljon että... no... nolotti. Anneli ainakin näytti häpeävän.

Sitten Annika huomasi puuttuneen henkilön. "Kuka täältä puuttuu...?" "Ehkäpä Alex", Elias ehdotti punastui. (Imitoin Eliasta: Kihihihihii) "Nyt se kakru saa maksaa, kerhosta ei lähdetä ilman lupaa, sillä kerholla on säännöt ja jos sääntöjä ei noudateta niin..." "Kannattaisko lähtee perään?" Aaro kysyi epävarmana, koskaan ei tietänyt mistä Annika suuttui. Nyt kuitenkin Aaro sai huokaista helpotuksesta, sillä Annika ei suuttunut vaan lähti juoksemaan portaita alas.

"Odota, odota!", Annika kiljui ja Alexin oli pakko pysähtyä.

"Mikä oikeus sulla on lähtee kesken kerhon? Etkö sä tajuu et sut erotetaan? Oletko sä hullu!? Mulla on oikeus vaatia korvauksia!" Annika tivasi. Ilman noita hiuksia olisin jo potkaissut ulos hänet sarjasta, mutta hän nyt vaan on olennainen päähenkilö. -.-' "MIKS sä lähdit!?"

"Mina lahdi koski sina olit niin ilkea muille." Alex sanoi päättäväisesti ja osoitti Annikaa syyttävästi. "Pyh", Annika tuhahti takaisin.

Pian kello oli kahdeksan ja puumajan lapset pääsivät leirimajaansa. Alex taas meni roiskimaan vettä, koska ei pitänyt ilkeistä ihmisistä. Alexin päässä leijuivat vielä sanat: Vihdoinkin... sillä kerhon päätyttyä kaikki huokaisivat syvään ja sanoivat tuon "maagisen sanan" *kuorolaulua*. Kaikille päivä oli raskas ja menivät leirimajaan viettämään omaa aikaa. Ainoastaan Alex oli se, joka ei ollut vielä sisällä.

Annika luki vaikka ei siitä erityisemmin pitänytkään. Toisin sanoen hän vihasi sitä. Mutta mitäpä kukaan ei tekisi kun kyse on vallasta. Annikan kohdalla - vaikka hän oli vielä lapsi - valta oli suurta ja voimakasta. Valta johtaa puumajan lapset Annikan komentoon! Lukeminen siis kuului tähän vallan kasvattamiseen.. tai tiedon. Samaan aikaan Alex hoiperteli metsästä väsymyksestä sisälle.

Pojat kuluttivat aikaansa leikkimällä yhdessä. Pojat ne osasivat olla lapsellisia ja tuhmia ja ilkeitä ja... öhh tai siis  nämä pojat olivat kuin pieniä enkeleitä. Ei koskaan hankaluuksissa tai... mitään muutakaan.

Rakas päiväkirja, tänään puumajalle ilmestyi uusi tyttö hän vaikutti ihan kivalta mutta en kerennyt vielä tutustua paremmin. Ainakin  hän on nätti. Luulen että meistä tulee ystäviä. Annika ei ainakaan ollut kovin kiltti hänelle... tai ainakaan aluksi mutta kyllä se saa vielä Alexin manipuloitua puolelleen. Niin! Sen tytyön nimi oli Alex. Toivottavasti Annika ei ole ilk...

Siihen se kirjoittaminen sitten jäi, kun Alex tuli huoneeseen nukkumaan. "No kai minä tämän jossain vaiheessa loppuun kirjoitan..." Anneli mutisi ja vei kirjan hyllyyn. Samaan aikaan Leirin Johtaja meni sanomaan kaikille, että piti mennä nukkumaan. Niinpä talo hiljeni ja Alexin ensimmäinen yö alkoi.

Annika esitteli uudelle tulokkaalle puumajaa ja sen sääntöjä.  "Sun pitää sit muistaa et kerhosta ei lähetä ilman lupaa!" "Kerho loppuu kaheksalt", Annika jatkoi. Alexandra kuunteli tarkkaavaisena, ettei vain tekisi mitään väärin. Hän pääsi kerhoon siksi, koska oli Espanjalainen ja Annika katsoi aina Serranojen perheen.

"Kokous alkakoon!", Annika huusi ja jäsenet ryntäsivät sisään.

Kaikki istuivat pöydän ääressä. Elias, Aaro, Anneli ja Annika katsoivat Alexandraa ihmettelevästi. Ainoastaan Annika hymyili ylpeänä. "He-hei, mina olla Alexandra. Olan uusi jasen ja mina noudattaa saantoja kiltti.", Alexandra sanoi ja hymyili pienesti. "Te voitta kutsu minua Alexiksi..." hän jatkoi.

Silloin Annika rupesi puhumaan puumajan uutisista. Alex katsoi häntä vielä pettyneenä kun hän olisi halunnut jatkaa vielä. Aaro taas puolestaan oli kiinnostunut Alexista ja tuijotti tätä pitkään.

Annika vielä pölpötti ja kaikki muut katsoivat vakavana. Annika kertoi kaikista salaisimpia sääntöjä, mistä kukaan ei tiennyt... "Jonain päivänä mä sit julkasen ne ja musta tulee miljonääri!"

Kerhossa ei ollut vielä siivottu, joten lehdet lojuivat lattialla ja vanhan räsäisen tuolin päällä. No, kuitenkin kokouksen jälkeen aina maanantaisin on leikkitunti. Annika ei pitänyt tästä järjestelystä, mutta kaikki uhkasivat erota jos leikkituntia ei järjestettäisi. Aaro, Elias ja Anneli olivat jo menneet leikkimään. Alex ja Annika juttelivat vielä.

Annika sosiaalinen ihminen kun oli, puhui paljon ja jonkun oli pakko aina livahtaa, ettei Annika näkisi. Tällä kertaa livahtaja oli Alex eikä hänkään selvinnyt moitteita.

"Hei haloo, etsä saa mennä leikkii ku mä puhun!", Annika huusi hätäisesti. Alex punastui ja meni takaisin pöytään istumaan. Sen sijaan Annika meni nurkkaan ja otti nallen kainaloonsa.

"Jos ette lopeta nyt leikkimist nii mää rikon tän nallen!"

 

Kaikki veivät heti lelut laatikkoon kun Alex yritti piiloutua lehtikasaan. Hän oli selvästi häpeissään ja sisäänpäinsuuntautunut. Anneli katsoi Alexia ja kuiskasi hiljaa: "Ei hätää."

Jäsenet seisoivat rivissä, kun Annika piti edelleen nallea kainalossansa. Sitten hän katsoi maahan ja osoitti leikkihevosta. "Voisko joku kertoo mullekki, et mitä tää täs tekee?" Kaikki katsoivat toisiaan ja pudistelivat päitään.

 

Ensimmäinen osa oli tässä. Mitäs piditte? Tämä on yksi suosikkiperheistäni, joten jatkoa saattaa tulla nopeasti.